fbpx

Ääniä Festivaali julkaisi ensimmäiset esiintyjät: Helmiä kotimaasta, nousevia kykyjä ja paikallista paloa

Maja Mannila Trio Ääniä Festivaali

Heinäkuun viimeisellä viikolla järjestettävä Ääniä Festivaali juhlistaa suomalaisen kulttuurin päivää julkaisemalla ensimmäiset kurkkaukset tulevan kesän ohjelmaansa. Tapahtuma tuo Äänekoskelle musiikkia, taidenäyttelyitä ja työpajoja sekä esittävää taidetta.

Monitaidefestivaalin ohjelmisto koostuu useista yksittäisistä esityksistä, näyttelyistä, konserteista ja muista tapahtumista. Tapahtumaviikon aikana Äänekoskella nähdään ja kuullaan sekä paikallista osaamista että nostoja muualta Suomesta ja jopa ulkomailta.

– Musiikki tulee olemaan isossa osassa ohjelmaamme ja on upeaa, että saamme Äänekoskelle muun muassa ulkomaita myöten noteeratun R’n’B:tä, soulia, jazzia ja gospelia yhdistelevän Maja Mannila Trion. Nuori Maja on aiemmin esiintynyt myös jazz-pianisti Iiro Rantalan kanssa. Mielenkiintoiset Viljami Nissi ja tuiskutanssii puolestaan ovat tunnettuja pysäyttävistä performansseistaan. Lisäksi meillä on iso liuta paikallisia ja äänekoskelaislähtöisiä taiteilijoita. Itse en malta odottaa, että pääsen kuulemaan paikan päällä Maija Piitulaisen ja Juha Hintikan musiikkia ja runoutta yhdistävää yhteisesitystä. Ja mitäpä olisi kesätapahtuma ilman nostalgisointia? Olemme rakentamassa Mikko Niskasen näyttelyä, jossa nähdään myös hänen lyhytelokuviaan, Steffansson kertoo ohjelmasta.

Ääniä Festivaali levittäytyy turvallisuuden takaamiseksi useiksi pienemmiksi tapahtumiksi, joita järjestetään keskustan lisäksi myös muilla asuinalueilla. Esittävä taide ja näyttelyt käynnistävät tapahtumaviikon, musiikki puolestaan painottuu loppuviikkoon. Lisäksi taidetta tarjoillaan suorina verkkolähetyksinä ja virtuaalinäyttelyiden muodossa, mikä mahdollistaa kulttuurista nauttimisen myös etänä.

– Meidän tavoitteenamme on tuoda kiehtovaa ohjelmaa kaikenikäisille ja helposti saataville. Ympäri Suomea koottujen esiintyjien rinnalle varaamme tilaa taiteilijoille, joissa on paljon potentiaalia mutta jotka eivät ole vielä löytäneet tietään valtavirtaan, taideohjelmasta vastaava Otto Lemetyinen sanoo.

Ääniä Festivaali julkaisi tulevan kesän ensimmäiset esiintyjät suomalaisen kulttuurin päivän kunniaksi sunnuntaina 28. helmikuuta. Lisää ohjelmistojulkistuksia tehdään kevään mittaan. Tapahtuman pääyhteistyökumppanina toimii Äänekosken kaupunki, joka solmi yhteistyösopimuksen Ääniä Festivaalia järjestävän Pukkimäki Osk:in kanssa helmikuun alussa.

Musiikki: Maja Mannila Trio, Toivo Susi, femme balba, The Young One and the Old Ones, Unya, SUPERHEAVY (SE), Mistica, Kadonnut Manner, Juhani Saksikäsi plays Juhani Saksikäsi Näyttelyt ja työpajat: Fanny Varjo, Antti Makkonen, Rainer Paananen, Mikon Matkassa -näyttely, Emmi-Inkeri Rimpilän audiovisuaalinen aistihuone Esittävä taide: Matti Kivilahti, Maija Piitulainen & Juha Hintikka, Viljami Nissi, Tuiskutanssii

Ohjelman ja esittelyt löydät täältä.

Ääniä Festivaali on uudenlainen monitaidefestivaali, joka järjestetään Äänekoskella 26.–31.7.2021. Festivaalin ohjelmisto koostuu musiikkiesityksistä, kuvataiteista, teatterista, poikkitaiteellisista performansseista ja monesta muusta taiteenlajista. Tapahtumaa järjestävät paikalliset Kulttuuri- ja mediaosuuskunta Pukkimäki Osk ja Äänekosken rockmusiikin yhdistys Ärmy ry. Ääniä Festivaali toimii voittoa tavoittelemattomasti ja kestävän kehityksen periaatteita vaalien.

Jaa artikkeli

Share on facebook
Share on linkedin
Share on twitter

Uutiset

Näyttelyillä odottomaton suosio – kiinnostaisiko kierros virtuaaligalleriassa?

Ääniä Festivaalin taidenäyttelyt houkuttelivat huikean määrän käyntikertoja Äänekoskella ja Suolahdessa. Nyt kolmea galleriaa pääsee tutkiskelemaan myös virtuaalisesti. Viikon 26.7.-1.8. aikana Äänekoskella oli mahdollisuus nähdä jopa parisenkymmentä näyttelyä paikallisilta ja vierailevilta... →

Vastaa yleisökyselyyn – voita taidetta!

Ensimmäistä kertaa järjestettyä Ääniä Festivaalia vietettiin ympäri kaupunkia ja kylätaajamia 26.7.—1.8. Äänekoskella. Vastaa tapahtuman yleisökyselyyn ja osallistu taidearvontaan. Seitsemänpäiväinen monitaidefestivaali kutsui katsomaan kotipaikkakuntaa uusin silmin ja tutustumaan tehdaskaupunkiin taiteen ja... →