Raatikainen-Uljas-Saarinen-vaaka

Aino Raatikainen, Jaakko Uljas, Janne Saarinen

Taidenäyttely

Tämä äänekoskelaislähtöinen kolmikko muutti Helsinkiin asti löytääkseen toisensa Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta. Ääniä Festivaalin näyttely tuo heidät ensimmäistä kertaa takaisin kotikonnuille kuvataiteilijoina.

Aino Raatikainen on kiinnostunut erityisesti ihmismielen eriskummallisista käänteistä. (festivaalitoimitus huom. Liekö peruja Suolahdessa vietetystä nuoruudesta.) Työskentelyssään hän käyttää maalauksen ja kolmiulotteisen ilmaisun keinoja usein värikylläisesti kaihtamatta henkilökohtaisiakaan teemoja. Aino Raatikaisen mielestä taiteen ei aina tarvitse olla erityisen ryppyotsaista tavoittaakseen jotain mielekästä ja merkityksellistä.

Janne Saarinen, niin ikään Suolahden kasvatti, on nykyään helsinkiläinen kuvataiteilija, joka työskentelee maalauksen sekä digitaalisen taiteen parissa. Janne Saarisen teokset ovat esittäviä ja maalauksellisia kuvia, joissa voi nähdä vaikutteita digitaalisesta estetiikasta. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Lapin ammattikorkeakoulusta ja opiskelee tällä hetkellä kuvataiteen maisterin tutkintoa Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa.

Kolmikon Hietama-vahvistus, Jaakko Uljas, hengittää hänkin nykyään meri-ilmaa samaisessa Kuvataideakatemiassa. Aikaisemmin hän työskenteli pääasiassa valokuvan parissa, mutta on viime vuosina keskittynyt maalaamiseen. Maalatessaan hän antaa värin ja materiaalin johdatella eikä juurikaan suunnittele teosta. Lähtökohtana on usein vain jokin väri, joka kuitenkin unohtuu nopeasti prosessin edetessä. Vaikka hän ei maalaa havainnosta, päätyy töihin usein havaintomaailmasta etäisesti tuttuja elementtejä.

Jaakko

IG: https://www.instagram.com/jaakkouljas/

Aino

IG: https://www.instagram.com/ainormaali/

Janne

IG: https://www.instagram.com/janne.exe/