Lojohh
Äänekoski. On vuosi 2004. Kukaan ei osaa mitään, mutta jokainen haluaa kaiken. Muutama bassotaiteilija on matkalle jäänyt, vaan viimeisin, heistä uskollisin, on vielä mukana. Tänä iltana pojat on miehiä, vatsat on pyöreitä, ja muutama kappalekin on matkalla tarttunut mukaan. Lavalla hyllyy ja hytkyy Lojon pojat esittäen riisuttuina versioina omaansa, sekä muiden materiaalia. Tule kokemaan Lojohh.
Aapon ja Akustin soittorasia
Aapon ja Akustin soittorasia, eli Aapo Kantsila ja Akusti Väisänen tuo ikivihreät ja uudemmatkin suomiklassikot, sekä jopa pari ulkomaalaistakin hittiä akustisin voimin Taidepuiston lavalle. Ohjelmistosta löytyy muun muassa Egotrippiä, Juice Leskistä ja jopa Erika Vikmania. Tervetuloa kuuntelemaan rentoa ja hassunhauskaa akustista soitantaa!
Antti Lähdesmäki
Antti Lähdesmäki on Äänekoskelta kotoisin oleva, nykyään Kööpenhaminassa asuva pianisti ja säveltäjä, joka toimii aktiivisesti Pohjoismaissa erityisesti improvisoidun musiikin ja jazzin kentillä. Perinteiseen tapaan Ääniä-festivaalin jazzohjelman kuraattorinakin toimiva Lähdesmäki soittaa festivaalin aikana myös soolopianokonsertin: tällä kertaa kaupungintalon Valtuustosalissa lauantaina 30.7. pedaten salin Teemu Viinikaiselle. Yhtyeen räiskyvä ekspressionismi säröisen ja efektoidun Rhodesin johdolla ja tutkiskeleva impressionismi […]
Dunes
DUNES on pispalalaislähtöinen instrumentaali-trio, joka kuvailee itseään western surf punkiksi. Nelivuotisen taipaleensa aikana DUNES on pusertanut ulos neljä julkaisua, DUNES S/T (ep,2019), VOID (ep,2020), One Day There Will Be No Monday (ep,2021) sekä Runner (kasetti-pitkäsoitto,2022).
Kaisla
Kaisla Nurmi tuo nuorta energiaa Ääniä festareille. Aiemmin Kaisla on valloittanut yleisönsä esiintymällä pienemmissä tilaisuuksissa laulaen kitaran säestyksellä. Äänillä Kaisla ei esiinnykään yksin, vaan hänen seuranaan on omalta kylältä eli Äänekoskelta tuttuja kasvoja. Taidepuiston lavalla kohtaa vuosien keikkakokemus ja nuoruuden raikkaus. Intohimo musiikkiin kuuluu tulkinnassa, kun Kaisla tulkitsee covereita englanniksi ja suomeksi.
Mumriq
Mumriq on ruotsalaisen vokalisti ja lauluntekijä Klara Ahlerstenin johdolla Göteborgista ponnistava jazzyhtye. Ahlerstenin tekstit kutsuvat kuulijan maailmaan, jonka tarinat kertovat tutuista ja tuntemattomista ihmisistä, otuksista ja paikoista – hyvästeistä ja jälleennäkemisistä. Klara Ahlersten – LauluJonas Nilsson – KontrabassoAntti Lähdesmäki – PianoManfred Josefsson – Rummut
Jari Sortava
Mies, kitara ja ääni kirkas kuin heinäkuinen kesäpäivä. “It is a world without a cloud”, kuten Jari Sortavan viime vuonna ilmestyneellä singlellä “Holes In The Sky” lauletaan. Siinäpä toive Ääniä Festivaalin perjantai-iltapäivälle, kun trubaduuri esiintyy Äänekosken Taidepuistossa taivaan armoilla. Käykää heittämässä kuuntelut Spotifyyn! Ohjelmistossa omaa englanninkielistä pop/rock tuotantoa sekä lainakappaleita.
Emmi-Inkeri & Herra Repo
Indieartisti Emmi-Inkeri on äänekoskelainen laulaja sekä lauluntekijä. Ääniä Festivaaleilla kuullaan Emmi-Inkerin omaa tuotantoa Herra Revon kitarasäestyksellä suomeksi ja englanniksi. Ohjelmistoon on koottu kappaleita rakkausteeman ympärille, niin lemmen huippuhetkistä kuin rosoista. Ikaalisten artistivalmennuksen kasvatti on hakenut lisää oppia esiintymiseen ja laulamiseen mm. erilaisilta kursseilta biisinteosta kurkkulauluun sekä runonlaulannasta parantavan äänen käyttöön. Nyt kuultavaan ohjelmistoon on koottu […]
ITE EEROLA
ITE EEROLA vie kuulijan matkalle, missä elämisen sävyt heräävät henkiin. Pelottomuus ja hiomattomuus saavat surun värisemään kuulijassa, riemun pomppimaan sydämessä ja mielen vaipumaan ajatuksiin elämän rajallisuudesta. Tämän vangitsevan ja aidon esiintyjän keikoilla voi kokea olevansa ihan oikeasti elossa. Helmikuussa 2022 julkaistu ”Kolmen päivän levy” on albumi, jonka kappaleet on sävelletty, sanoitettu, sovitettu, äänitetty ja miksattu […]
Ville Lähteenmäki Trio
Ville Lähteenmäki Trio on Trondheimissa päämajaansa pitävä tuore yhtye, joka koostuu Suomen ja Norjan eturivin nuorista jazzmuusikoista: Ville Lähteenmäki (bassoklarinetti), Nicolas Leirtrø (basso), ja Trym Saugstad Karlsen (rummut). Ville Lähteenmäki Triossa yhdistyvät energinen yhteissoitto, sielukkaat melodiat sekä tuliset improvisaatiot. Yhtyeen musiikki on saanut vaikutteita 1960- ja 1970- luvun jazzsuuruuksilta kuten Pharoah Sanders, Albert Ayler, Archie […]