fbpx

Lasten ja nuorten ääni kuuluviin Ääniä festivaalilla – festivaalin nuorin taiteilija löytyy Sumiaisista

Lauri Haav

Kolme Emma-ehdokkuutta haalinut Lauri Haav ja Toistuvat Yllätykset -kollektiivista tuttu Aina nousevat heinäkuussa Ääniä Festivaalin lavalle. Monitaidefestivaalin ohjelma pystytään pitämään pitkälti maksuttomana paikallisten yhteistyökumppaneiden ansiosta.

Heinäkuun viimeisellä viikolla lavalle nousevat Jyväskylästä ponnistava, viime vuonna debyyttialbuminsa julkaissut Lauri Haav sekä muun muassa Ylex Läpimurto -äänestyksessä mukana ollut Aina. Lastenmusiikkiorkesteri Loiskis ja viittoja Kati Pöllänen sekä Taikuri Jore tarjoavat ohjelmaa myös perheen pienimmille. Loiskis-orkesterin esitys myös viitotaan.

Äänekosken Energia on yksi monitaidefestivaalin tulevan kesän yhteistyökumppaneista. Paikallinen energiayhtiö tarjoaa Ääniä Festivaalin nuorten ja lastenohjelman esiintyjiä. 

– Jotta voimme tarjota ilmaista ohjelmaa kaikille, on tärkeää saada mukaan mahdollisimman paljon kumppaneita. Äänekosken Energian osallistuminen musiikki- ja ympäristötaideohjelman tuottamiseen oli kuin lottovoitto festivaalille, kiittelee ohjelmatuottaja Mimi Steffansson.

Festivaalin nuorin taiteilija löytyy Sumiaisista. Silver_Effect -artistinimeä käyttävä viidesluokkalainen Saimi Riikonen taiteilee tussilla erilaisia hahmoja.

– On mahtavaa saada näin nuori taiteilijan alku mukaan! Saimi käyttää mahtavalla tavalla värejä ja hänen töissään on monia ulottuvuuksia.

Jyväskylästä kotoisin oleva Le Roi edustaa musiikkiohjelmiston raskainta päätyä. Tarttuvat melodiat ja hassuttelevat soundit yhdessä massiivisten kitaravallien kanssa luovat ristiriitaisen tunnelman olematta kuitenkaan sitä. Lisäksi kauniin Häränvirran rannalla näkyy ja kuuluu  17-henkinen orkesteri Jokisen Monta Syytä, joka on pasunisti Jani Jokisen luotsaama kokoonpano. Laulun sanoituksia, melodioita, sointukulkuja ja harmonioita on yhdistetty modernilla tavalla vanhaan perinteeseen. 

– Tulemme täydentämään lasten ja nuorten ohjelmaa vielä kevään mittaan. Toivottavasti jo tähän mennessä julkaistussa ohjelmassa löytyy monelle erilaiselle festarikävijälle mieluista koettavaa! Steffansson sanoo.

Turvallisuuden takaamiseksi festivaaliohjelma levittäytyy useiksi pieniksi tapahtumiksi. Keskustan lisäksi ohjelmaa on myös muilla asuinalueilla. Esittävä taide ja näyttelyt käynnistävät tapahtumaviikon musiikkiohjelman painottuessa loppuviikkoon. Kulttuurista nauttiminen onnistuu myös etänä, sillä taidetta tarjoillaan niin suorina verkkolähetyksinä kuin virtuaalinäyttelyjenkin muodossa.

Koko ohjelmisto löytyy festivaalin verkkosivuilta aaniafestivaali.fi. Lisää ohjelmistoa julkaistaan kevään aikana.

Musiikki: Lauri Haav, Aina, Loiskis-orkesteri, Le Roi, Ville-Veikko Liekkinen, Sami Heikkilä, Mantaray, Jokisen Monta Syytä 

Näyttelyt ja työpajat: Max Steffansson, Kirsi-Maria E. Törönen ja Anton Ripatti, Silver_Effect, Ari Liimatainen

Esittävä taide: Kosminen Orava, Taikuri Jore, Åbo Lit

Jaa artikkeli

Share on facebook
Share on linkedin
Share on twitter

Uutiset

Info

Ääniä Festivaali yhteistyöhön Äänekosken kaupungin kanssa

Äänekosken kaupunki on kesän 2021 Ääniä Festivaalin pääyhteistyökumppani. Sopimus hyödyttää molempia osapuolia, arvioi vastaava tuottaja Jasu Rossi. Äänekosken kaupunginhallitus on hyväksynyt Markkinointi- ja yhteistyösopimuksen Ääniä Festivaalin järjestäjän Pukkimäki Osk:n kanssa... →