fbpx
Pallot2_2

Tiina Oksanen & Lasse Forsgren: Muovin Huipulla

Kirkon Olkkari, Äänekoski

Sammonkatu 2 , 44100 Äänekoski

27.-31.7.2021

12:00-18:00

Tapahtuma on maksuton.

Muovin huipulla -esine- ja ääni-installaatio

Tiina Oksasen ja Lasse Forsgrenin installaatiossa kokija pääsee asettumaan parjatun muovin ylevän kauneuden äärelle, olemaan hetken muovin kanssa ja kohtaamaan sen.

Teoksessa Tiina Oksanen on ottanut pyöreitä muoviesineitä materiaaliksi ja yhdistää ne uudeksi kokonaisuudeksi, kokijan edessä kelluvaksi ja leijuvaksi mobilepilveksi. Muoviesineen kauhistava ja ahdistava turhuus muuttuu yleväksi kauneudeksi.

Äänimaiseman lähtökohtana Forsgrenilla on ollut antaa muoville ääni, auttaa sitä jakamaan tuntemuksiaan olemassaolostaan. Muovihan on alkujaan miljoonien vuosien kuluessa syntynyttä biomassaa, joka on päätynyt tekemisiin ihmisen kanssa, käynyt ihmisen toimesta läpi muutosprosessin ja saanut lopulta muodon inhimillisen toiminnan tuotteena eli artefaktina.

Nyt Oksanen ja Forsgren antavat muoviesineelle uuden olomuodon ja äänen, uuden elämän oliona, jota voisi kutsua vaikkapa post-artefaktiksi tai fakteartiksi tai jopa aktefartiksi.

Tiina Oksanen ja Lasse Forsgren - Muovin huipulla