Pitkän linjan valovoimainen laulaja ja lauluntekijä Yona on todellinen oman tiensä kulkija. Yhteensä kahdeksan studioalbumia julkaissut ja lukuisten muiden artistien levyillä vieraillut kameleonttimainen artisti leikittelee taidokkaasti musiikin ja lyriikan eri genreillä luoden ajatonta, eklektistä poptaidetta.
Dynaamisista live-esiintymisistä tunnettu Yona laulaa taidokkaan bändinsä kanssa vapautuneesti ja hetkessä eläen. Yhdessä Tapiola Sinfoniettan kanssa toteutettu sykähdyttävä uusi albumi ’Uni johon herään’ ja Yonan aiempien monipuolisten levyjen materiaali soi yhtyeen käsissä soljuvana, voimallisena ja alati muuttuvana virtana, joka vetää kuulijansa mukaan ja saa hetkeksi kaiken muun katoamaan.
Vuonna 2021 ilmestyneelle albumille ’Uni johon herään’ myönnettiin Kriitikoiden Valinta-Emma, lisäksi levyn sävellykset, sanoitukset ja sovitukset voittivat Teosto-palkinnon. Yona on mukana uusimmalla Vain Elämää -kaudella.