fbpx
Pallot
Ääniä Festivaalin logo

Uusi monitaidefestivaali 26.7.–1.8.2021 • ÄÄNEKOSKI

SELKOKIELI

TAPAHTUMAN TIETOJA

Ääniä Festivaali järjestetään ensimmäistä kertaa Äänekoskella maanantaista sunnuntaihin 26.7.-1.8.2021. Ääniä Festivaali sai alkunsa, kun nykyiset ja entiset äänekoskelaiset halusivat kunnioittaa paikallista osaamista kulttuurissa. Ääniä Festivaalin esiintyjissä on mukana paljon Äänekoskella asuvia tai siellä aikaisemmin asuneita esiintyjiä. 

Ääniä Festivaalin ohjelmaa on ympäri Äänekosken keskustaa ja myös Äänekosken muilla asuinalueilla, kuten esimerkiksi Suolahdessa.  

Ääniä Festivaali on monitaidefestivaali. Monitaidefestivaali tarkoittaa sitä, että esillä on eri taiteenlajeja sisältäviä esityksiä ja näyttelyitä, kuten musiikkia, kuvataidetta, teatteria, performansseja ja erilaisia työpajoja. Lisää tietoa Ääniä Festivaalin esiintyjistä löydät täältä: Ohjelma →

Monitaidefestivaalin järjestäjiä ovat äänekoskelaiset Pukkimäki OSK ja Äänekosken rockmusiikin yhdistys Ärmy ry. Ääniä Festivaali toimii voittoa tavoittelemattomasti. Tämä tarkoittaa sitä, että järjestävä taho ei hyödy rahallisesti festivaalista. Suurin osa Ääniä Festivaalin tapahtumista ovat yleisölle täysin maksuttomia. Tämä on mahdollista yhteistyökumppaneiden avulla.

Jotkin tapahtumat ovat kuitenkin maksullisia, niistä löydät tietoa festivaalin tapahtumasivulta lähempänä tapahtumaa.

PAIKKA JA AIKA

Ääniä Festivaali on Äänekoskella. Esityksiä, taidenäyttelyitä, konsertteja ja työpajoja on Äänekosken keskusta-alueella ja muilla Äänekosken asuinalueilla. 

Ääniä Festivaali on heinäkuun ja elokuun vaihteessa 26.7.-1.8.2021. Se kestää seitsemän päivää eli maanantaista sunnuntaihin. 

LIPUT JA HINNAT

Useimmat festivaalin tapahtumat ovat yleisölle ilmaisia. Joihinkin tapahtumiin on kuitenkin ostettava liput. Saat lisätietoa lipuista lähempänä tapahtumaa.

SAAPUMINEN ÄÄNIÄ FESTIVAALILLE

Äänekoskelle pääsee linja-autolla. 

Linja-autojen aikatauluja löytyy täältä: 

Matkahuolto →

Onnibus →

Jos tulet omalla autolla, Äänekosken keskustasta löytyy maksuttomia parkkipaikkoja, johon voit pysäköidä autosi. Voit ladata täyssähköautoa Shell-huoltamon pihassa osoitteessa Torikatu 9. 

Lähin lentokenttä on Jyväskylässä. 

Jyväskylästä löydät myös juna-aseman.

MAJOITUS

Äänekoskelta voit löytää erilaisia majoittumisvaihtoehtoja, kuten hotelleja, mökkejä ja leirintäalueita. 

Mikäli haluat majoittua Äänekoskella, löydät tietoa täältä:

Visit Äänekoski →

SYÖMINEN JA JUOMINEN

Voit ottaa Ääniä Festivaaleille mukaan omat eväät. Äänekosken keskustasta löydät myös useita ravintoloita ja grillin, joista voit ostaa aterioita. 

Wille – Olohuone ja keittiö

Makkarakastike →

Kosken Helmi →

Krua Kun Noi →

Hesburger →

Pizza ja kebab Boron →

Ravintola Rui Xiang →

Ravintola Keitele →

PANKKIAUTOMAATTI JA -KORTIT

Äänekosken keskustan sekä Suolahden, Konginkankaan ja Sumiaisten taajamissa keskusta-alueilta löytyy pankkiautomaatteja, joista voit tarvittaessa nostaa rahaa. 

Kaikkialla Äänekoskella voit maksaa yleisimmillä pankki- ja luottokorteilla.

 

TURVALLISUUS

Festivaaleilla liikkuu paljon ihmisiä, joten on tärkeää, että siellä on turvallista. Siksi festivaaleille ei saa tuoda mitään aineita tai esineitä, jotka voivat vaarantaa turvallisuutta. 

Ääniä Festivaali tarjoaa kulttuurielämyksiä ulko- ja sisätiloissa. Haluamme, että kaikilla on mahdollisuus osallistua tapahtumiin turvallisesti. Siksi kiinnitämme huomiota turvaväleihin, tehostettuun käsihygeniaan ja suosittelemme maskien käyttöä. 

Järjestäjien, esiintyjien ja asiakkaiden yhteinen velvollisuus on minimoida tartuntariskiä, joten noudata asiakkaana ohjeitamme. 

– Älä saavu Ääniä Festivaaliin, jos sinulla on pieniäkin flunssan oireita, sinun epäillään altistuneen koronavirukselle tai sinua on kehoitettu olemaan karanteenissa tai sinulla on todettu koronavirustartunta.

– Muista turvavälit 1-2 metriä joka paikassa.

– Käytä maskia tapahtumissa.

– Huolehdi käsihygeniastasi. Esiintymispaikoilla on käsidesiä ja käsienpesupaikkoja. Voit myös pitää omaa käsidesiä matkassa.

– Suosittelemme kaikille Koronavilkku-sovellusta.

Päivitämme ohjeitamme säännöllisesti tilanteiden muuttuessa.

Festivaaleilla liikkuu järjestyksenvalvojia, joiden tehtävänä on huolehtia turvallisuudesta. Jos huomaat mahdollisen vaaran, käy kertomassa siitä heti järjestyksenvalvojalle. Järjestyksenvalvojan tunnistat kirkkaan värisistä liiveistä, joissa lukee isolla JÄRJESTYKSENVALVOJA – ORDNINGSVAKT.

 

APTEEKKI

Äänekosken keskustassa löydät apteekin osoitteesta Torikatu 6, Äänekoski.

Suolahden taajamassa löydät apteekin osoitteesta Asemakatu 22, Suolahti.

Konginkankaan taajamassa apteekki sijaitsee osoitteessa Kauppatie 1, Konginkangas.

Hirvaskankaalla Nelostien eli E75-tien varrella ABC-liikenneasemalla on myös apteekki osoitteessa Suonenjoentie 10.

Sumiaisista löydät apteekin palvelupisteen osoitteesta Sumiasraitti 18, Sumiainen.

 

KORVATULPAT

Suojaa kuulosi. Ota mukaan korvatulpat ja käytä niitä.

Korvatulppia voit ostaa myös apteekista.

LÖYTÖTAVARAT

Ihmiset saattavat toisinaan hukata tavaroitaan tapahtumissa. Mikäli löydät jonkun tavaran, vie se järjestyksenvalvojalle tai muulle festivaalin henkilökunnalle. Mikäli olet itse hukannut jotain voit tiedustella sitä festivaalin henkilökunnalta ja järjestyksenvalvojilta. 

Arvotavarat, joille ei löydy festivaalin aikana omistajaa viedään festivaalin jälkeen Äänekosken poliisiasemalle. Arvotavaraa ovat esimerkiksi puhelimet, avaimet, lompakot ja korut. Voit tiedustella niitä sieltä. Äänekosken poliisiasema löytyy osoitteesta Torikatu 6.

Muita tavaroita Ääniä Festivaali säilyttää viikon. Sitten ne viedään kierrätykseen.

Huolehdi tavaroistasi!

Älä jätä niitä minnekään ilman valvontaa.

Festivaaleilla voi liikkua varkaita ja näpistelijöitä.

ESTEETTÖMYYS

Ääniä Festivaali huomioi erityisryhmiä. Tapahtumissa löydät opasteet esteettömään kulkemiseen. Sinua neuvomassa on myös oppaita. Heiltä voit kysyä, mikäli tarvitset apua.

TASA-ARVO

Ääniä Festivaalissa kukaan ei saa syrjiä eikä häiritä ketään. Kaikki ovat samanarvoisia riippumatta sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, etnisestä taustasta, ihonväristä tai muusta henkilöön liittyvästä syystä. Jokainen saa tulla festivaalille omana itsenään. 

Kunnioita jokaista kohtaamasi ihmistä ja kohtele häntä yhtä kauniisti kuin toivot muiden kohtelevan sinua.

YMPÄRISTÖ JA KIERRÄTYS

Ääniä Festivaali toivoo jokaisen huolehtivan, että tapahtumapaikat pysyvät siisteinä. Vie siis roskasi roskakoriin, äläkä heitä niitä maahan. Festivaalissa siisteydestä ja viihtyisyydestä huolehtii myös siivousryhmä. Kysy heiltä neuvoa tarvittaessa, he opastavat sinua mielellään.

WC JA INVA-WC

Tapahtumapaikoissa on WC-tilat. Tapahtumia on kaupungin julkisissa tiloissa kuten Painotalolla, josta löytyy WC-tiloja. Kirjasto on julkinen tila keskustassa, sieltä löytyy WC. Äänekoskella on monissa kaupoissa, ravintoloissa ja kahviloissa yleisö-wc. Inva-wc löytyy ainakin isoimmista marketeista (K-Citymarket ja S-Market). 

Jos et saanut vastausta kysymykseesi tältä sivulta, voit lähettää meille sähköpostia osoitteeseen aania@aaniafestivaali.fi tai puhelimella esimerkiksi tekstiviestillä tai WhatsAppilla 0509114731.

 Autamme sinua mielellämme!

Liity postituslistalle!

Myö lähetetään sulle tärkeimmät uutiset festivaalista.