fbpx

Liput jatkoille, jazzklubeille ja unohtumattomiin konsertteihin nyt myynnissä

Aaro Laitinen Quintet

Haluaisitko sukeltaa fantasian ja elokuvien maailmaan tai laskeutua seesteiseen sunnuntaihin flyygelin hellässä huomassa? Äänien maksullisen ohjelman liput ovat ennakkomyynnissä tapahtuman nettisivuilta.

Ääniä Festivaali koostuu reilusta 90 esityksestä, näyttelystä ja työpajasta, joita järjestävät festivaalin lisäksi joukko muita äänekoskelaisia toimijoita. Viikon 26.7.–1.8.2021 ohjelma on pääosin maksutonta.

– Äänillä tapahtuu valtavasti Äänekoskella ja Suolahdessa sekä hieman Sumiaisissa, Konginkankaalla ja Hietamalla. Sen takia ohjelmaan kannattaa tutustua etukäteen ja poimia mielenkiintoiset jutut ennakkoon. Kaikesta ei tarvitse pitää mutta lähes kaikkea voi lähteä kokeilemaan ilmaiseksi! ohjelman rakentamisesta vastannut Mimi Steffansson sanoo.

Maksulliset tapahtumat löytyvät pääasiassa musiikkiohjelman puolelta: Torstaista 29.7. lauantaihin 31.7. Wille-ravintolassa kuullaan jazzin, maailmanmusiikin ja improvisaation mielenkiintoisia suomalaisia ja ulkomaalaisia tuoreita nimiä.

Ääniä Festivaalin jazztuottaja Antti Lähdesmäki halusi alusta asti hyödyntää omia kansainvälisiä verkostojaan ja tuoda Äänekoskelle yhteen taiteilijoita eri taustoista ja tyyleistä.

– Aloittelevalle monitaidefestivaalille tämä on helpommin sanottu kuin tehty varsinkin tällaisessa maailman tilanteessa. Onnistuimme kuitenkin hyvin! Suosin ulkomaalaisten artisteja ja pienkokoonpanoja, ja etsin näille suomalaisten kanssamuusikoita. Pääsimme rakentamaan kansainvälisiä taiteellisia kohtaamisia heinäkuiselle Äänekoskelle! Voiko idyllisempää taidefestivaalia kuvitella? Lähdesmäki iloitsee.

Äänekosken Laitakaupungin Orkesteri kajauttaa konserttinsa Suolahtisalissa torstaina 29.7. Jopa 27-henkinen orkesteri sukeltaa elokuvien ja fantasian maailmaan. Konsertissa kuullaan elokuvasävelmiä sekä operettia ja balettia. Kotisalinsa suojissa esiintyvä orkesteri esiintyy olipa sää mikä tahansa.

– Ohjelmamme on haastava ja monipuolinen. On hienoa olla mukana omalla panoksella Ääniä Festivaaleilla! iloitsee ÄLKOn kapellimestari Timo Hytönen

Lisäksi innokkaimmilla festivaalikävijöillä on mahdollisuus osallistua STIG ry:n joukkuekilpailuun lauantaina 31.7.

Ääniä Festivaalin jatkoja juhlitaan peput heiluen perjantaina ja lauantaina 30.–31.7. Pub Markuksessa. Perjantain jatkoilla tanssitaan vuoroin pop-ilottelun ja vuoroin avaruusäänimaiseman johdattelemana. Lauantaina luvassa on juurimusiikin ja svengin täyteinen ilta.

Riehakkaan viikonlopun jäljiltä seestytään vielä sunnuntain 1.8. akustisempaan päätöskonserttiin Äänekosken kaupungintalon valtuustosalissa. Illassa liikutaan klassisen musiikin, jazzin ja improvisoidun musiikin välimaastossa – paikoitellen ei välttämättä aivan perinteisellä ja odotetulla tavalla.

Lippuja myydään ennakkoon Ääniä Festivaalin nettisivuilla. Sisäänpääsyn voi ostaa myös tapahtumapaikkojen ovelta, mikäli lippuja on vielä jäljellä. Pääsymaksullisten tapahtumien liput ja tarkemman ohjelman voit tarkistaa tapahtuman nettisivuilta aaniafestivaali.fi/aikataulu

MAKSULLISET TAPAHTUMAT

  • To 29.7. Willen torstai: Isa Holmgren, Jatkojamit. Wille – Keittiö ja olohuone, liput 8/6 euroa.
  • To 29.7. Äänekosken Laitakaupungin Orkesteri. Suolahtisali, liput 15/12 euroa.
  • Pe 30.7. Willen perjantai: Antti Lähdesmäki Trio electric, Jatkojamit, Wille – Keittiö ja olohuone, liput 10/8 euroa.
  • Pe 30.7. Pub Markuksen perjantai: Le Roi, femme balba, Pasi Hanhisalo, DJ Hämy. Liput 7/5 euroa.
  • La 31.7. Willen lauantai: Maan Tila, SUPERHEAVY (SE), Dynamic Dynamic, Aaro Laitinen Quintet. Wille – Keittiö ja olohuone, liput 15/12 euroa.
  • La 31.7. Pub Markuksen lauantai: Kaita Isäri Seppälä, Duo Kaitajärvi. Liput 7/5 euroa.
  • La 31.7. STIG Rally. Osallistumismaksu 40 euroa/joukkue, järj. STIG ry.
  • Su 1.8. Valtuustosalin sunnuntai: Ääniä Collective 2021, Antti Lähdesmäki Trio, Alicia Lázaro (ES). Äänekosken kaupungintalo, liput 7/5 euroa.

Jaa artikkeli

Share on facebook
Share on linkedin
Share on twitter

Uutiset

Näyttelyillä odottomaton suosio – kiinnostaisiko kierros virtuaaligalleriassa?

Ääniä Festivaalin taidenäyttelyt houkuttelivat huikean määrän käyntikertoja Äänekoskella ja Suolahdessa. Nyt kolmea galleriaa pääsee tutkiskelemaan myös virtuaalisesti. Viikon 26.7.-1.8. aikana Äänekoskella oli mahdollisuus nähdä jopa parisenkymmentä näyttelyä paikallisilta ja vierailevilta... →

Vastaa yleisökyselyyn – voita taidetta!

Ensimmäistä kertaa järjestettyä Ääniä Festivaalia vietettiin ympäri kaupunkia ja kylätaajamia 26.7.—1.8. Äänekoskella. Vastaa tapahtuman yleisökyselyyn ja osallistu taidearvontaan. Seitsemänpäiväinen monitaidefestivaali kutsui katsomaan kotipaikkakuntaa uusin silmin ja tutustumaan tehdaskaupunkiin taiteen ja... →